sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Haasteet

Minun jouluperinteisiini kuuluvat Lumiukko ja sisaruskuva lapsista.
Lumiukko klo 11.28 onnistui rauhallisissa merkeissä, kun mies ja pojat olivat viemässä joulutervehdyksiä.
Jälkimmäisen toivomuksen onnistuminen on kyseenalaista. Miten se onkin niin vaikeaa kuvata lapsia yhtä aikaa?! Kun kaikki viimeinkin saadaan samaan paikkaan, niin sitten siellä istuu mutruhuulisia lapsia... Tai sitten mennään pelleilyn puolelle...


Tänä vuonna pääsin melko helpolla, sillä viime vuonna oli aikamoinen show... (ja kuvastakin tuli niin hauska, että sille nauraa vielä vuosi sen ottamisen jälkeen)

* * * * * * * * * *

Blogistaniassa osallistuin Mrs.Marplen järjestämään ompelutempaukseen. Minulta se oli loppujen lopuksi aika surkea suoritus, vaikka ideoita ja ajatuksia oli paljon mietittynä ompelukoneen menoksi. Taidan aina unohtaa, että vuorokaudessa on vain 24h...
Tempaus päättyi joulukuun alussa, ja suorituksestani huolimatta Mrs.Marple ilahdutti minua paketilla. Kiitos!!! Paketti oli kääritty kauniisti joulupaperiin. Täytyy myöntää, että ihan aattoon asti en malttanut odottaa avaamista. ;) Sieltä löytyi joulumusiikkia ja nameja. Ihan uusia tuttavuuksia. Nyt odotan sellaista ihanaa rauhallista hetkeä, että pääsen hellimään makunystyröitäni...


* * * * * * * * * *

Olin ollut kiltti! Joulupukki toi mukanaan alla olevan mielenkiintoisen kirjan. Taisivat tontut tietää! Nyt aion ottaa aina yhden pallon välityöksi, että saan koristella ensi vuonna uuden talomme lukuisilla joulupalloilla. Ehkä jopa kuusenkin... Jos langat loppuvat, niin onneksi sain lahjakortin Tapion kauppaan. :)

lauantai 24. joulukuuta 2011

Sydämellistä Joulua!

Tonttu vallaton hiipiköön kotisi viereen,
jättäköön lahjoista parhaan - jouluilon,
ovesi pieleen.


Näiden kuvien myötä me rauhoitumme Joulun viettoon...






Pipo valmistui jo pari viikkoa sitten, mutta nyt vasta ehdin siirtää kuvia tietokoneelle. Tytär tykästyi pipoonsa, ja uutta on jo puikoilla. Parannuksin.

Ohje: Hertta by Vilma Vuori
Lanka: Drops Baby Merino
Puikot: 3 mm


Rauhallista Joulua!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Ailit

Hui kauhistus, kun aika kuluu vauhdilla eteenpäin! Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt tovi...

On se vain myönnettävä, että iltaisin ei tahdo saada mitään aikaiseksi. Muutama kierros lapasta, jos ei satu nukahtamaan ennen sitä. Ja eilen jäin niin pahasti koukkuun, että ei tästä ainakaan tahti nopene... Olisinkin jäänyt edes virkkuukoukkuun, mutta pahaksi onnekseni jäin koukkuun Angry Birds -peliin. Mitäs mies päästi minut nukuttumaan lapsia iPadin kanssa... ;D Viime yönä taisin mennä nukkumaan vasta kahden jälkeen.


Tänään valmistui lapaspari, jonka piti valmistua jo eilen. Nytkin kuvasin ne ilman, että ehtivät käväistä kostean rätin alla. Ensimmäistä kertaa kokeilin Ailin lapasia. Varmasti pääsevät jatkossakin puikoille, vaikka jostain syystä kuvittelin, että olivat vieläkin paksummat. Ei paksuudessaan vedä vertoa kunnon kuvarasoille. Niitä meidän lapset saavat onneksi äidiltäni! :) Itse taidan jatkossakin pysytellä näissä peruslapasissa, kunnes rohkaistun... En vain usko, että tiukka käsialani ja kuvioneule tulevat toimeen keskenään...

Ohje: Peruslapaset & Ailin lapaset, 48s
Lanka: Austermann Step
Puikot: 2,5 mm & 3 mm

torstai 10. marraskuuta 2011

Vinkki

Tällä viikolla törmäsin Tekstiiliteollisuuden nettisivuilla ilmaiseen verkkolehteen. Se tuli heti tilaamisen jälkeen sähköpostiin.

Muutama malli pääsi jo omalle To do -listalle. Etenkin itselleni löysin kivan neuletakin mallin. Jospa ensi talveksi ehtisin sen tekemään... ;)

Käykääpäs kurkkaamassa osoitteessa http://www.tekstiiliteollisuus.info, mistä löytyy tilausohjeet verkkolehdelle.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Heti käyttöön

Meidän pojilla on useita lapasia käytössä, mutta uusimmat niistä kokivat viime viikolla takaiskun.

Mies oli mennyt poikien kanssa katsomaan meidän autokatoksen valua. Vahti ei ollut kovin tarkkaavainen, joten molemmat pojat pääsivät iskemään lapasensa betoniin. Ehkä ne olisivat olleet vielä pelastettavissa, jos en olisi löytänyt seuraavana aamuna vanhimman pojat lapasta isänsä takin taskusta rutussa. Kämmenosa betonin peitossa.

Tämän takia meillä oli siis melko akuutti rasapula...


Nämä raitarasat aloitin elokuun lopulla, ja ensimmäinen valmistui nopealla tahdilla. Toinenkin eteni samalla tahdilla resoriin asti. Mutta sitten... Tähän asti olin ollut näiden rasojen suhteen kahden vaiheilla: joko nämä ovat ihan ok tai sitten nämä ovat maailman rumimmat rasat. Lopulta tulin siihen tulokseen, että nämä ovat maailman rumimmat. Teknisesti ihan onnistuneet, mutta raidat ja väritys eivät sitten iskeneetkään minuun. Pussi jäi kopan perälle unohduksiin muutamaksi kuukaudeksi.

Koska nyt oli todellista tarvetta uusille lapasille, niin pakotin itseni tarttumaan puikkoihin. Parin kuukauden tauko näkyy siinä, että toinen pari on hivenen pienempi. Eivät ole kovin kauniit, mutta lämmittävät onneksi samalla tavalla. Aamulla päättelin loput langat, ja samantien käyttöön. Onneksi otin aamulla pikaisen kuvan, koska nyt ne eivät ole enää kuvauskunnossa...

Ohje: Peruslapaset, 48s
Lanka: Austermann Step
Puikot: 2,5 mm

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tallinn

Viime viikonloppuna sain tehdä ihanan reissun hyvässä seurassa Tallinnaan. Pari yötä hotellissa, ostoksia ja hyvää ruokaa, ihan rauhassa. Reissun odotetuin ja ostoksien kannalta ehdottomasti paras kohta oli Karnaluksissa käynti. Se on mahtava paikka!!!

Löysin sieltä lähes kaikki hakemani ja vähän ylimääräistäkin. ;)

Ajatuksissa on jo uuden kodin sisustaminen, ja sen takia ostoskoriin kertyikin pellavaa, pitsiä, pellavalankaa ja nappeja. Niistä saa useamman kivan tyynyn!



Sukkalankaa...


Koska mennään uudestaan?

maanantai 24. lokakuuta 2011

Keltaiset

Seuraavanlainen keskustelu käytiin sisarusten kesken silloin, kun kudoin nuorimmaisen sukkia.

Pikkuveli: "Ma haluan keltaiset villasukat."
Isosisko: "Etkö sä haluaisi sinisiä sukkia?"
Pikkuveli: "AAARGH! Ma VIHAAN sinista!"

Näin keskimmäinen lapsi sai keltaiset sukat. Onpahan nyt edes jotain keltaista, koska vaatekaappi on pullollaan sinisiä vaatteita... ;)


Keltaista lankaa oli yllättävän vaikea löytää. Kauppareissulla tuli vastaan tämä keränen ja koska se kelpasi lapsellekin, niin se lähti heti mukaan. Nyt olen aina lankakaupoissa katsellut keltaisia keriä sillä silmällä, ja on todella vaikea löytää kunnon keltaista. On joko vaalean keltaista, joka sopii mielestäni vain vauvojen neuleisiin, tai sitten sävy lähestyy sinapin keltaista.

Ohje: Perussukka, koko n.29, 52s
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo
Puikot: 3 mm