sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Palmikkotakki

Sain vihiä kummitytön äidiltä, että edellinen nuttu on jäämässä pieneksi. Pienesti lupauduin tekemään uuden. Onneksi en sanonut sitä suureen ääneen, koska kuukauden päivät tässä projektissa meni, kun en malttanut pitää sormiani erossa uusista ihanista langoista.


Neuleiden tekemisessä on yksi inhokkivaihe yli muiden, joka ei koskaan varmaan muutu. Se ei ole päättely, vaikka päättelykeijukin vierailee ani harvoin. Vaan se on nappilistan teko, ja etenkin napinläpien vahvistaminen ja nappien ompelu. Yökkis! Se vaihe viivästytti nytkin valmistumista viikolla. Oma huivini pääsi kyllä hyvään vaiheeseen, kun karttelin napinläpiä kaiket illat... ;D



Violettilanka on jämiä oman tyttöni neuletakista, jonka tein kuusi vuotta sitten. Hamstrasin lankaa reilusti, kun luulin tekeväni myös villahousut. Mutta taisivat jäädä haaveeksi... Ei kauhean yllättävää, kun puhutaan minun neulomuksistani... Heh! Samaa lankaa pääsi jo aiemmin samaisen kummitytön peittoon, joten sopivat sitten kivasti yhteen, vaikka en tiedä, että onko sillä nyt sit kovinkaan suurta merkitystä. Mutta ihana tunne, kun saa vähän varastoja pienennettyä vanhemmasta päästä! Ja tilaa uusille ihanuuksille.


P a l m i k k o t a k k i
Malli: Tekstiiliteollisuus: Lanett -klassikot
Koko: 9-12 kk
Lanka: SandnesGarn Lanett
Puikot: 3 mm

6 kommenttia:

  1. Hieno nuttu!
    Mistä semmonen Lanett klassikot kirja (vihko/moniste?) on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyseisen lehti löytyy täältä http://www.teeteeshop.fi/cat/product_details.php?p=225

      En muista mistä olen omani ostanut, ehkä Tapion kaupasta.

      Poista
  2. Kaunis nuttu! Onko tuo nutun alta näkyvä harmaa ympyrä kansi? Jos on kuuluuko se pahvilieriöön? Meille jäi muutama sellainen talokaupan myötä ja kiinnostaisi mihin se on alunperin suunniteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna!

      Hyvin huomasit kuvauspaikan! :)
      Kyseessä on todellakin pahvilierion kansi. Tässä tynnyrissä on tullut apteekkiin yhtä päänsärkypulverin valmistuksessa tarvittavaa ainesosaa (50kg). Kyseinen tynnyri on vuodelta 1982.
      Se on ollut äidilläni lankojen säilytyspaikkana. Ja viime vuonna se siirtyi minun "ompeluhuoneeseeni" samaiseen käyttötarkoitukseen.

      Itse tykkään siitä todella paljon!

      Poista