sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pysti

Pari viime viikkoa oli aika tiukkaa töissä, joten bloggailuun ei jäänyt pahemmin aikaa. Käsityöinnostuskin lopahti kaiken stressin, kiireen ja sairastelujen keskellä. Päivä päivältä inpiraatio alkaa kuitenkin uudestaan löytymään. Vielä kun saisin oman flunssani taltutettua...

Mutta asiaan! Viime postauksessa jäin Pystiin, jonka sain Krassutellen -blogista. Kiitos vielä kerran Kati! :)


Pysti toi mukanaan haasteen, joten tässä tulee 10 uutta asiaa minusta. Saattaapi olla, että joillakin nämä eivät ole uusia, mutta ehkä onnistun jossakin asiassa yllättämäänkin...

  1. Olen pikkutarkka ja perfektionisti käsitöiden suhteen. Olisipa näin siivouksenkin kanssa...
  2. Saatan purkaa isonkin työn pienen virheen takia, vaikka kukaan ei sitä ikinä huomaisikaan. Nuorenpana tein tätä jopa silloinkin, kun silmukka tipahti. Tiesinhän minä, että sen olisi saanut hienosti poimittua, mutta se ei olisi enää ollut täydellinen...
  3. Tykkään harmoniasta värien ja muotojen suhteen.
  4. En tykkää perusväreistä. Luonnon värit ja murretut sävyt ovat enemmän mieleeni.
  5. Ajattelen matemaattisesti monia eri asioita; päivämääriä, syntymäpäiviä, käsitöitä, ajo-ohjeita yms.
  6. Olenkin insinööri.
  7. Ostan uudet puikot lähes joka kerta, kun teen lankaostoksia. Puikkoja taitaa viedä sama tonttu kuin sukkiakin... ;)
  8. En lue kirjoja. Lukemiseni rajoittuu vain käsityö- ja perhelehtiin sekä Aku Ankkoihin.
  9. Rakastan valokuvaamista.
  10. Haaveena onkin saada uusi hieno järkkärikamera. Sitten joskus...

1 kommentti:

  1. 1, 2 ja 6 tiesinkin ja 9 oon arvellu.
    7 oli ihan täysin uutta! Sun kannattais suunnitella joku paikka puikkojen säilytykseen ;)

    VastaaPoista