tiistai 22. huhtikuuta 2014

Lentsikka -albumi

Lentsikka -albumi sai jäädä tämän kevään kirjansidonta -kurssin viimeiseksi työksi.
Työläs projekti kaiken kaikkiaan, mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen.


Paperi oli todella hankala liimattava ja oli hyvin vaikeaa saada se suoraan ilman kupruja.
Koko talven kannet olivat valmiina sidottaviksi, mutta jotenkin niille piti antaa aikaa, että ne näki uusin silmin. Parin kuukauden jäähyn jälkeen kannet näkivät viimein uuden mahdollisuuden, ja osasin nähdä ne ilman niitä pieniä järkyttäviä virheitä.

Tämä on ihan luonnevikani, sisään rakennettu juttu. Jos jokin ei mene niin kuin sen suunnittelin ja kuvittelin, niin se saa joko lentää roskiin tai ainakin maata käsityökopassa odottamssa uutta mahdollisuutta, mitä se tuskin tulee koskaan saamaan...
Onneksi nykyään pystyn kuitenkin noukkimaan pudonneen silmukan neuleesta purkamatta sitä kokonaan. Näinkin on joskus saattanut tapahtua... ;D


Kun kannet selvisivät roskistuomiostaan, niin seuraavaksi ongelmaksi meinasi muodostua langan väri. Onneksi kurssikaveri tuli apuun! Hänellä oli ihanaa "vanhahtavan" vihreää pellavalankaa.

Albumi ei ole todellakaan ollut se helpoin projekti. Joka vaihe tuntui tökkivän. Ompelukin kesti pienen ikuisuuden, vaikka tällä tekniikalla olen tehnyt eniten kirjoja.

Mutta kuten alussa kirjoitin, tämä kaikki oli sen arvoista. Nyt nuorimmaisella pojalla on juuri hänen tyylisensä albumi, joka odottelee valokuvia hänen viideltä ensimmäiseltä vuodeltaan. Siinä onkin kesälomaksi hyvä haaste!

Ja saattapi olla, että isoveli jää ilman oma albumia, vaikka robottipaperi on on jo valmiiksi ostettuna. Taidan tehdä siitä vain taulun.


Tekniikka: Koptisidos, 27,5 cm x 29,5 cm 
Materiaalit:Lentokonepaperi (Tampereen tallipiha), pellavalanka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti