Projekti on selkeästi aloitettu.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Pitsihuivi ja sen paketti
Kun on oikea lanka ja kiva malli, niin siitä syntyy täydellinen huivi.
Ensimmäistä kertaa kudoin Rowanin langalla. Se oli täydellinen valinta tähän huiviin. Lopputuloksesta tuli todella kevyt ja ilmava ja lisäksi pitsi tulee mielestäni kauniisti esiin.
Ohje oli kiva ja mielenkiintoinen tehdä ja sitä oli helppo seurata. Työ eteni nopsaan tahtiin, kun sai vuorotella pitsiä ja oikeaa neulosta. Erityisesti tykkään noista päätypitseistä, jotka tehtiin viimeisenä.
Lahjahuivi tarvitsi arvoisensa lahjapaketin. Kirjansidonnassa valmistui kannellinen laatikko pellavakankaasta ja vanhasta pussilakanasta.
Kankaan hulpion jätin tarkoituksella
laatikon etureunaan.
P i t s i h u i v i
Malli: Madeline Scarf by MadelinesWardrobe (Ravelry)
Lanka: Rowan fine lace
Puikot: 4 mm

lauantai 15. maaliskuuta 2014
Harmaata
Olen ehkä ensimmäistä kertaa jollain tasolla mukana vuodenaikojen vaihtumisessa.
Nyt siis itselle (pitkästä aikaa ihan vain minulle itselle) valmistuivat kämmenikkäät. Tulevat tarpeeseen, kun lapaset alkavat olla kädessä liian kuumat, mutta ilmankaan ei viitsisi olla.
(Käteni kuivavat välittömästi, jos olen kylmällä ilmalla ilman käsineitä.)
Kissamme pääsi mukaan kuvausreissulle. Vähän haistelemaan kevätilmaa
K ä m m e n i k k ä ä t
Malli: Ruista ranteeseen (Hanne / Eilen tein)
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen, Savu
Puikot: 3 mm
(Tämän aamuisesta lumisateesta huolimatta)
Yleensä aloitan tekemään villavaatteita silloin, kun muut ompelevat jo kesämekkoja.Nyt siis itselle (pitkästä aikaa ihan vain minulle itselle) valmistuivat kämmenikkäät. Tulevat tarpeeseen, kun lapaset alkavat olla kädessä liian kuumat, mutta ilmankaan ei viitsisi olla.
(Käteni kuivavat välittömästi, jos olen kylmällä ilmalla ilman käsineitä.)
Kissamme pääsi mukaan kuvausreissulle. Vähän haistelemaan kevätilmaa
K ä m m e n i k k ä ä t
Malli: Ruista ranteeseen (Hanne / Eilen tein)
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen, Savu
Puikot: 3 mm
torstai 13. maaliskuuta 2014
Edelliselle osa 2
Vielä loput aiemmin valmistuneista. Ajalta, kun pihalla yritti näyttää edes vähän talviselta.
J u n a s u k a t
Malli: Junasukat
Lanka: SandnesGarn Lanett
Puikot: 2,5 mm
R e t r o k u k k a s e t
Tekniikat: Irtokansisidos, puolisidos, kapiteelinauhan ompeleminen & Koptisidos

Tunnisteet:
kirjansidonta,
kutominen,
lastenvaatteet,
sukat
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Lahjaksi
Nämä syntyivät yhteistyön tuloksena.
Minä aloitin innokkaana, äitini jatkoi ja minä viimeistelin osaltani.
Näin syntyi kummitytölle syntymäpäivälahja.
Ensimmäistä kertaa testasin silityskalvoa. Hopeisen glitterarkin tilasin täältä. Aivan loistava palvelu ja nopea toimitus.
Kuvan kiinnitys onnistui mielestäni todella hyvin. Onneksi. Hivenen jännitin, etten vain menisi pilamaan hyvää paitaa.... Näitä arkkeja on eri värisinä odottelemassa muihin projekteihin pääsyä.
Kuvan löysin Mekkotehdas -kirjasta.
Osa suunnitelmasta jäi toteuttamattaviimetipan ajan puutteen vuoksi. Ehkä sitten keväämmällä....
L e p p i s t u n i k a
Ohje: Lucky cat, Ottobre 1/2013
Koko: 110cm
Kankaat: Triteks
B a m b i p a i t a
Ohje: Formal or fun -paita, Ottobre 1/2013
Koko: 110cm
Kankaat: Triteks
Minä aloitin innokkaana, äitini jatkoi ja minä viimeistelin osaltani.
Näin syntyi kummitytölle syntymäpäivälahja.
Ensimmäistä kertaa testasin silityskalvoa. Hopeisen glitterarkin tilasin täältä. Aivan loistava palvelu ja nopea toimitus.
Kuvan kiinnitys onnistui mielestäni todella hyvin. Onneksi. Hivenen jännitin, etten vain menisi pilamaan hyvää paitaa.... Näitä arkkeja on eri värisinä odottelemassa muihin projekteihin pääsyä.
Kuvan löysin Mekkotehdas -kirjasta.
Osa suunnitelmasta jäi toteuttamatta
L e p p i s t u n i k a
Ohje: Lucky cat, Ottobre 1/2013
Koko: 110cm
Kankaat: Triteks
B a m b i p a i t a
Ohje: Formal or fun -paita, Ottobre 1/2013
Koko: 110cm
Kankaat: Triteks
Tunnisteet:
lastenvaatteet,
Muitten tekemät,
ompelu,
silitysarkki,
takit ja paidat
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Lomalla
Tämä viikko ollaan lomailtu lasten kanssa töistä, koulusta, eskarista ja päiväkodista. Säät eivät ole ihan olleet sitä normaalia hiihtolomasäätä, mutta ei se ole menoa haitannut.
Puolet lomasta vietettiin Pohjanmaalla, ja siellä osa ohjelmaa oli uuden taidon oppiminen.
Tätini opetti minua nimittäin tekemään pannunalusia. Tässä on niistä ensimmäinen!
Lisää on tulossa, mutta rauhalliseen tahtiin. Ei tahdo oikein tuo niska/hartiaseutu tykätä liiallisesta tekemisestä...
Kuluvan vuoden aikana olen alkanut mielessäni karsimaan lankamääriäni. Vähän olen jo toteuttanut sitä käytännössäkin, kun laitoin tytön mukana koululle 1 kg ruskeaa lankaa. Lankaa, mitä kiskoin mukani 14 vuotta, ja mitä olisin varmasti kiskonut perässäni seuraavankin vuosikymmenen. Jotkut langat eivät vain nappaa...
Mutta, mutta...
Ei tämä karsiminen mennyt nyt ihan putkeen, kun äitini laittoi mukaani jämälankoja pannunalusia varten.
Niin.
Tuossa ne ovat vanhassa kasvilaatikossa.

jämälangat,
kaikenlainen näpertely,
pannunaluset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)