sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Haasteet

Minun jouluperinteisiini kuuluvat Lumiukko ja sisaruskuva lapsista.
Lumiukko klo 11.28 onnistui rauhallisissa merkeissä, kun mies ja pojat olivat viemässä joulutervehdyksiä.
Jälkimmäisen toivomuksen onnistuminen on kyseenalaista. Miten se onkin niin vaikeaa kuvata lapsia yhtä aikaa?! Kun kaikki viimeinkin saadaan samaan paikkaan, niin sitten siellä istuu mutruhuulisia lapsia... Tai sitten mennään pelleilyn puolelle...


Tänä vuonna pääsin melko helpolla, sillä viime vuonna oli aikamoinen show... (ja kuvastakin tuli niin hauska, että sille nauraa vielä vuosi sen ottamisen jälkeen)

* * * * * * * * * *

Blogistaniassa osallistuin Mrs.Marplen järjestämään ompelutempaukseen. Minulta se oli loppujen lopuksi aika surkea suoritus, vaikka ideoita ja ajatuksia oli paljon mietittynä ompelukoneen menoksi. Taidan aina unohtaa, että vuorokaudessa on vain 24h...
Tempaus päättyi joulukuun alussa, ja suorituksestani huolimatta Mrs.Marple ilahdutti minua paketilla. Kiitos!!! Paketti oli kääritty kauniisti joulupaperiin. Täytyy myöntää, että ihan aattoon asti en malttanut odottaa avaamista. ;) Sieltä löytyi joulumusiikkia ja nameja. Ihan uusia tuttavuuksia. Nyt odotan sellaista ihanaa rauhallista hetkeä, että pääsen hellimään makunystyröitäni...


* * * * * * * * * *

Olin ollut kiltti! Joulupukki toi mukanaan alla olevan mielenkiintoisen kirjan. Taisivat tontut tietää! Nyt aion ottaa aina yhden pallon välityöksi, että saan koristella ensi vuonna uuden talomme lukuisilla joulupalloilla. Ehkä jopa kuusenkin... Jos langat loppuvat, niin onneksi sain lahjakortin Tapion kauppaan. :)

1 kommentti:

  1. Oi kun olitkin ollut KILTTI!

    Lahjakortti Tapiolle.... *haaveilee*

    VastaaPoista